Ajankohtaista

Selaa kaikkia uutisia

Suomalaiset yllättivät Euroopan eliitin Osterinavauksen EM-kisoissa

05.03.2012

Lauantaina 3. maaliskuuta järjestettiin European Oyster Opening Competition 2012 Ruotsin Trollhättanissa. Kilpailu oli seitsemäs laatuaan mihin Euroopan osterinavauksenkovimmat maat oli lähettänyt kaksi kilpailijaa kamppailemaan tittelistä. Irlannin kovallajoukkueella oli ylimääräinen paikka hallitsevalle mestarille Stephen Nolanille.

Alkukarsinnassa 18 kilpailijaa tavoitteli pääsystä kahdeksan parhaan joukkoon semifinaaleihin. Suomen kilpailijat, Johann Schlag sekä Kalatukku E.Erikssonin Martin Söderström, tekivät hyvää jälkeä alkukilpailussa, yltäen molemmat semifinaaleihin. Tämä oli ensimmäinen kerta kun Suomella on ollut kaksi kilpailijaa näin pitkällä Euroopan mestaruuskisoissa. Johannin sijoitus karsinnan jälkeen kahdeksas ja Martinin viides, pudottaen kilpailusta monta kovaa nimeä. Semifinaaleissa Johann sai todellisen vauhdin päälle ja pääsi ensimmäisenä suomalaisena koskaan finaaliin saakka! Finaalissa Johann saavutti vakuuttavan neljännen sijan.

Voiton vei kolmatta kertaa Irlannin Michael Moran jättäen Tanskan Simon Tønsagerin toiseksi ja Ruotsin Johan Malmin kolmanneksi.