Kalakeitto herättää tunteita. Se voi kuulostaa arkiselta, mutta tarkemmin ajateltuna kalakeitto on upea herkkumatka erilaisiin kulttuureihin. Mihin sinä matkustaisit?
Me Kalatukku E. Erikssonilla valitsimme vastuullisen matkan Suomeen. Keittiötyöskentelyyn kaivataan varmasti apuja ja tehokkuutta niin koti-kuin ammattikeittiöissäkin. Haluamme myös kalaistaa aterioita ja hyödyntää kalan aivan kokonaan. Niinpä päädyimme pohtimaan kuinka yksi + yksi olisi kolme. Ja niin syntyi haukimassa; tehokkuus, vastuullisuus ja suomalaisten suosikkikeitto= 3.
Kalatukku E. Erikssonin haukimassa toimitetaan pakasteena, lähes kolmen kilon tiiliskivenä. Sen käsittely on helppoa; sulatuksen jälkeen massa lusikoidaan pussiin ja pursotetaan keittoon. Toimii kuin siskonmakkarakalakeitto. Tokihan massasta voi halutessaan pyöritellä kauniita palloja tai muotoilla vaikkapa pihvejä.
Pro Kala ry:n Kansallisen Kalakeittopäivän tavoitteena on saada suomalaiset syömään enemmän kalaa. Tämän vuoden KansallisenKalakeittopäivän teemakeitto on trendikäs, korealaiseen malguntang-kalakeittoon pohjautuva ja rohkeasti gochujang-chilitahnalla maustettu herkku.
Kalakeitoissa on loputtomasti vaihtoehtoja, mutta koska jokainen asiakas on erilainen, niin pitääkin olla. Kun kokeilet uusia kalakeittoreseptejä, niin muista vastuullinen kalavalinta. Suomalaista, vastuullisesti kasvatettua tai vastuullisesti kalastettua. Jos jokainen suomalainen söisi 2,5, kala-annosta viikossa olisimme tyytyväisiä. Tehdään kalakeittopäivästä hyvä tapa.
Uusimmat aiheet
07.09.
Kespron messukiertue 2023 on alkanut!
Kespron messukiertue on jälleen vauhdissaan ja myös Eriksson on mukana! Messuilla pääset tutustumaan alan uusimpiin trendeihin, inspiroitumaan, verkostoitumaan ja nauttimaan. Katso aikataulu ja ilmoittaudu mukaan!
John Nurmisen Säätiön käynnistämää ja koordinoimaa Itämeripäivää vietetään vuosittain aina elokuun viimeisenä torstaina erilaisten tapahtumien ja tempausten parissa. Teemapäivän tavoitteena on nostaa esille tärkeitä merellisiä aiheita ja innostaa tekemään konkreettisia tekoja Itämeren hyväksi. Lue lisää ja ota Itämeri-aiheiset reseptit talteen!
Herkullinen urapolku: Pakolan ja Lukan matkassa ruoka-alan ammattilaiseksi
Kurkistimme ruokaan rakastuneiden ammattilaisten maailmaan ja otimme selvää, mikä on tehnyt heistä ruoka-alan pro-hahmoja. Väkevin tekijä on ollut järkkymätön tahto suuntautua alalle. Oman intohimon, sitoutumisen ja alalle kasvamisen lisäksi matkalle on osunut esimerkillisiä esimiehiä, huippukollegoita ja luotettavia verkostoja.
Valikoimamme koostuu lähes tuhannesta eri seafood-tuotteesta, lisäksi valmistamme käsityötä vaativia räätälöityjä tuotteita sekä suuria tuotantokapasiteetteja vaativia volyymituotteita. Saaliiksi on kertynyt myös runsaasti kala-alan asiantuntijuutta, jota jaamme mielellämme.