OSTERINAVAUKSEN SM-KILPAILU FFCR-TAPAHTUMASSA 22.3. KELLO 10-12

30.01.2023

Osterinavauksen mestauuskilpailuilla on pitkä historia. Maailmanmestaruuskilpailuja on järjestetty Irlannin Galwayssa jo vuodesta 1964. Suomessa mestaruudesta on kilpailtu 1980-luvulta lähtien.

Juuri viime viikonloppuna Ruotsin Trollhättänissa kilpailtiin osterinavauksen EM-kisat. Martin Söderström, Kalatukku E. Erikssonin ostopäällikkö sijoittui näissä kilpailuissa kolmanneksi. Hänellä on ennestään useita mestaruuksia.

 

”Työliitännäisiin harrastuksiini kuuluu osterien avaus, jossa olen voittanut Suomen, Pohjoismaiden ja Euroopan mestaruudet. Osterinavauskilpailussa aika ei kuitenkaan merkitse kaikkea. Kokenut tuomaristo arvioi kokonaisuuden myös esimerkiksi työn laadun näkökulmasta. Kaiken kaikkiaan osterien avaaminen on mukavaa puuhaa ja kehittää ammatillisesti.”, toteaa Martin ja kannustaa kaikkia kokeilemaan.

 

Kutsumme

Suomen parhaimmat osterinavaajat kilpailemaan lajissa, jossa nopeuden lisäksi siisteydellä ja esillepanolla on merkitystä. Kilpailussa noudatetaan kansainvälisiä sääntöjä, jossa jokaisen kilpailijan tehtävänä on avata 30 osteria lautaselle mahdollisimman nopeasti. Kilpailussa käytetty osterilajike on Euroopan osteri (ostrea edulis), joita jokaiselle kilpailijalle annetaan 32 kappaletta kilpailua varten. Ostereiden avaamisessa nopeuden lisäksi myös laatu ratkaisee, sillä tuomaristo voi antaa kilpailijan kilpailuaikaan sekä bonus- että sakkosekunteja. Nämä voivat vaihdella neljästä sekunnista 30 sekuntiin, laadusta riippuen.

 

Missä kisataan?

Osterinavauksen SM kilpaillaan FFCR-tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa tapahtuman kilpailualueella.

Jokaiselle kilpailijalle varataan 100-120 cm pöytätilaa ostereiden avaamiseen. Kilpailu käydään neljän avaajan erissä ja eriä on vähintään 3.

 

Tuomaristo

Tuomaristo ei seuraa avauksia vaan arvioi suoritukset  nimettöminä ja kirjaa tulokset. Kilpailun voittaja julkaistaan välittömästi tuomaroinnin jälkeen.

Tuomariston jäsenet:

Leif Tengström, Suomen Osteriakatemia

Antti Lepik, 5-kertainen maailmanmestari sekä ravintoloitsija, Austerium

Ville Relander, ravintoloitsija, The Cock, Madonna

Eero Kennovaara, mestariavaaja

 

Juontaja

Osterinavauskilpailun FFCR -tapahtumassa juontaa ja selostaa Kris Gummerus.

 

Vielä ennättää mukaan – ilmoittaudu kisaan

Sinustako Suomen mestari? Voit ilmoittautua mukaan ottamalla yhteyttä martin.soderström@kalatukkueriksson.fi

Mikäli ilmoittautuneita on runsain määrin, käydään ennen loppukilpailua videokarsinta.

Uusimmat aiheet

07.09.

Kespron messukiertue 2023 on alkanut!

Kespron messukiertue on jälleen vauhdissaan ja myös Eriksson on mukana! Messuilla pääset tutustumaan alan uusimpiin trendeihin, inspiroitumaan, verkostoitumaan ja nauttimaan. Katso aikataulu ja ilmoittaudu mukaan!

Lue lisää
11.08.

Itämeripäivää vietetään 31.8.

John Nurmisen Säätiön käynnistämää ja koordinoimaa Itämeripäivää vietetään vuosittain aina elokuun viimeisenä torstaina erilaisten tapahtumien ja tempausten parissa. Teemapäivän tavoitteena on nostaa esille tärkeitä merellisiä aiheita ja innostaa tekemään konkreettisia tekoja Itämeren hyväksi. Lue lisää ja ota Itämeri-aiheiset reseptit talteen!

Lue lisää
10.08.

Herkullinen urapolku: Pakolan ja Lukan matkassa ruoka-alan ammattilaiseksi

Kurkistimme ruokaan rakastuneiden ammattilaisten maailmaan ja otimme selvää, mikä on tehnyt heistä ruoka-alan pro-hahmoja. Väkevin tekijä on ollut järkkymätön tahto suuntautua alalle. Oman intohimon, sitoutumisen ja alalle kasvamisen lisäksi matkalle on osunut esimerkillisiä esimiehiä, huippukollegoita ja luotettavia verkostoja.

Lue lisää

Kalaa ja äyriäisiä
tuoreena ja pakasteena

Valikoimamme koostuu lähes tuhannesta eri seafood-tuotteesta, lisäksi valmistamme käsityötä vaativia räätälöityjä tuotteita sekä suuria tuotantokapasiteetteja vaativia volyymituotteita. Saaliiksi on kertynyt myös runsaasti kala-alan asiantuntijuutta, jota jaamme mielellämme.