Joulukuussa palvelemme
Joulutunnelmaa on jo havaittavissa Erikssonilla! Joulukuusi loistaa, jouluteltta on rakenteilla ja tehtaanmyymälässä suunnitellaan parhaita ideoita tämän vuoden joulupöytään.
Katso joulun aukioloaikamme täältä!
K-Osterimestari-kilpailu käytiin ensimmäistä kertaa K-ryhmän yhteisillä K-Team Päivillä Helsingin Messukeskuksessa pyhäinpäivänä 4.11.2023. Laadusta, osaamisen tasosta ja käsityöstä viestivä kilpailu toteutettiin kutsukilpailuna K-ruokakauppojen kalamestareille.
Kalatukku E. Erikssonin järjestämään K-Osterimestari -kilpailuun kutsuttiin kymmenen Suomen parasta kalamestaria. Itse kilpailussa osterinavaamisen osaaminen, nopeus, lopputuotteen siisteys ja esillepano ratkaisivat voiton. Samoilla argumenteilla asiakkaat arvioivat K-kauppojen laatua päivittäin, lisättynä tietysti palvelulla, tuoreudella ja laadulla.
Suomen ensimmäiset K-Osterimestarit podiumilla ovat:
K-Osterimestari Väinö Ahonen /KSM Tripla (kesk.), toiseksi tullut Anton Kanerva /KCM Easton (oik.) sekä kolmannelle sijalle suoriutunut Jorma Pesonen/KCM Hämeensaari (vas.).
Voittaja sai palkinnoksi 200 €:n lahjakortin, diplomin kaupan seinälle ja kutsun osterinavauksen Suomenmestaruuskilpailuun. Suomen mestaruudesta kilpaillaan Helsingin messukeskuksessa 13.3.2024 Gastro-tapahtumassa.
Osterinavauksen mestauuskilpailuilla on pitkä historia. Maailmanmestaruuskilpailuja on järjestetty Irlannin Galwayssa jo vuodesta 1964. Suomessa mestaruudesta on kilpailtu 1980-luvulta lähtien. K-Osterimestari-kilpailussa noudatettiin kansainvälisiä sääntöjä laveasti. Jokaisen kilpailijan tehtävänä oli avata 12 osteria (kansainvälisissä kilpailuissa määrä on 30) lautaselle mahdollisimman nopeasti.
Jokainen kilpailija varusteltiin essulla, suojakäsineillä ja osteriveitsellä. Myös esiintymislava suojattiin, koska ostereiden sisällä on merivettä, joka roiskuu kisan tiimellyksessä. Merivesi kaadetaan myös ostereita nautittaessa pois. Kilpailijoille annetaan välineiden lisäksi 14 (norm. 32) kappaletta Euroopan ostereita (ostrea edulis). Ylimääräiset kaksi mahdollistavat onnistumisen tusinan avaamisessa.
Ostereiden avaamisessa nopeuden lisäksi myös laatu ratkaisee, sillä tuomaristo voi antaa kilpailijan kilpailuaikaan sekä bonus- että sakkosekunteja. Nämä voivat vaihdella neljästä sekunnista 30 sekuntiin, laadusta riippuen. Kokeneen tuomariston tehtävänä on arvioida heille tuotuja tarjottimia, itse kilpailua he eivät pääse seuraamaan, eivätkä tiedä kenen tuotoksia he arvioivat. Näin lopputulos on yhdistelmä todellista laatutyöskentelyä ja aikaa.
K-Team Päivillä tuomareina toimivat Suomen Osteriakatemian puheenjohtaja Leif Tengström ja mestariavaaja Eero Kennovaara.
Kilpailun juontajina toimivat Kris Gummerus ja Susanna Laine.
Kilpailuun osallistuivat Suomen parhaista kalamestareista seuraavat:
KCM Kaakkuri, Janne Malmi
KCM Easton, Anton Kanerva
KCM Tammisto, Milla Partinen
KCM Sello, Kimmo Pauna
KCM Hämeensaari, Jorma Pesonen
KSM Tripla, Väinö Ahonen
KSM Pekuri, Jenni Haapakorva
KSM Tapiola Jani Nyberg
KSM Hämeenkatu, Jesse Heinonen
Kiitämme kaikkia osallistujia ja onnittelemme voittajakolmikkoa!
Joulutunnelmaa on jo havaittavissa Erikssonilla! Joulukuusi loistaa, jouluteltta on rakenteilla ja tehtaanmyymälässä suunnitellaan parhaita ideoita tämän vuoden joulupöytään.
Katso joulun aukioloaikamme täältä!
Helpota joulun kiireitä ja suunnittele joulupöytäsi tarjonta hyvissä ajoin. Löydät koko joulun yhdestä ovesta, sillä voit tilata meiltä nyt myös Reinin Lihan laadukkaat lihatuotteet. Monipuolinen ennakkotilausvalikoima koostuu siis kalojen, mätien ja äyriäisten lisäksi lihoista, kinkusta poronkäristykseen.
Lauantaina 4.11. vietetään pyhäinpäivää, jolloin tehtaanmyymälämme on poikkeuksellisesti suljettu. Myöskään toimituksia tukkuasiakkaillemme ei pyhäinpäivänä ole.
Eriksson toivottaa kaikille tunnelmallista pyhäinpäivää!
Valikoimamme koostuu lähes tuhannesta eri seafood-tuotteesta, lisäksi valmistamme käsityötä vaativia räätälöityjä tuotteita sekä suuria tuotantokapasiteetteja vaativia volyymituotteita. Saaliiksi on kertynyt myös runsaasti kala-alan asiantuntijuutta, jota jaamme mielellämme.