Angela Sakkos, fileointi

Kuva: Stora Enso

Mitä teet työksesi?

Fileoin ja nypin kalaa.

Mikä koulutus sinulla on?

Olen saanut talon sisällä erittäin hyvän koulutuksen nykyiseen työhöni. Työhön sai opetella rauhassa ja monien toistojen kautta. Toisinaan on sattunut hauskoja tilanteita, kun itse olen vasenkätinen ja kouluttajani on oikeakätinen.

Miten tulit töihin Kalatukku E. Erikssonille?

Ystäväni vinkkasi aikanaan, että tänne tarvitaan työntekijöitä. Aloitin kymmenen vuotta sitten sushipuolella ja siirryin sieltä pikkuhiljaa tänne fileoinnin pariin. Olin käynyt jo välillä auttelemassa täällä, joten osasto oli tullut jo tutuksi.

Miten kuvailisit työnantajaa?

Kuvailisin sanalla hyvä! Päivät alkavat hyvissä tunnelmissa, sillä työnjohto ja kollegat aloittavat jokaisen aamun ystävällisellä huomenella. Lisäksi merkkipäiviä ym. juhlistetaan yhdessä, joten olemme yhtä suurta perhettä.

”Työtehtävät vaihtelevat, joten tylsää ei ole.”

Toimit myös elintarviketurvallisuusryhmässä ja sen lisäksi olet työturvallisuusvaltuutetun varahenkilö. Kerro vähän roolistasi.

Elintarviketurvallisuuden asioissa saatan osallistua esimerkiksi näytteidenottoon työtasoilta ja -pinnoilta. Työturvallisuusasioissa valvon muun muassa, että kaikilla on asianmukaiset suojavaatteet, kuten päähineet, essut, haalarit ja kumisaappaat. Tässä työssä ei saa käyttää meikkiä, koruja eikä kynsilakkaa. Miehillä on oltava partasuoja. Lisäksi meillä jokaisella on oma henkilökohtainen veitsiteline: näin kukaan ei siirry työpisteeltä toiselle yksittäinen veitsi kädessä.

Mistä pidät eniten työssäsi?

En pysty nostamaan vain yhtä asiaa esiin. Aloitamme aamukuudelta ja päivä loppuu kello 14. Tilaukset säätelevät loppupeleissä päivien sisältöjä ja pituuksia. Työtehtävät vaihtelevat, joten tylsää ei ole.

Tunnemme monet asiakkaamme jo pitkän ajan takaa, ja tällöin on mukava hyödyntää omaa kokemusta asiakkaiden hyväksi. Joskus esimerkiksi tilauslomakkeeseen on lipsahtanut virheellinen tilausmäärä, jonka osaamme korjata asiakkaan aiemman ostohistorian perusteella.

Muut uratarinat

Mika Nordström, kotimaan ostot

Lue lisää

Kai Röntynen, konsultti

Lue lisää

Meille töihin?

Rekrytointi

Kalaa ja äyriäisiä
tuoreena ja pakasteena

Valikoimamme koostuu lähes tuhannesta eri seafood-tuotteesta, lisäksi valmistamme käsityötä vaativia räätälöityjä tuotteita sekä suuria tuotantokapasiteetteja vaativia volyymituotteita. Saaliiksi on kertynyt myös runsaasti kala-alan asiantuntijuutta, jota jaamme mielellämme.