Kai Röntynen, konsultti

Mitä teet työksesi?

Toimin konsulttina Kalatukku E. Erikssonilla. Huolehdin muun muassa tehtaamme konekannan tehostamisista sekä osallistun myyntiin ja sisäänostoihin.

Mikä koulutus sinulla on?

Koulut ovat jääneet aikanaan kesken. Olen myöhemmin kouluttautunut työn ohessa eri osaamisalueille, kuten esimiestehtäviin ja markkinointiin.

Miten tulit töihin Kalatukku E. Erikssonille?

Armeijan jälkeen ehdin hengähtää pari päivää ennen kuin minua tarvittiin perkaamossa sairaslomasijaisena. Sijaisuus vaihtui pikkuhiljaa vakituiseen työsuhteeseen ja sille tielle sitten jäin.

Isoisoisäni perusti aikanaan Kalatukku E. Erikssonin ja sukuni sekä perheeni on ollut aina omistajuuden lisäksi osa yrityksen päivittäistä toimintaa. Ostin aikanaan enoni osakkeet ja myöhemmin lunastin koko osakekannan. Osa henkilökunnasta sitoutui yritykseen ostamalla sitten minulta osakekantaa. Kesäkuussa 2018 siirryimme osaksi Kesproa.

”Itse lähden joka päivä töihin positiivisella asenteella ja niin tekevät työkaveritkin.”

Miten kuvailisit kalatukku E. Erikssonia työpaikkana?

Täällä on erittäin hyvä ilmapiiri, josta me kaikki kannamme vastuuta. Itse lähden joka päivä töihin positiivisella asenteella ja niin tekevät työkaveritkin. Yleisiä juhlapäiviä tai kollegan tasavuosia juhlitaan aina leipurilta tilatuilla erikoisherkuilla. Täällä nautitaan myös työnantajan luottamusta esimerkiksi siten, että töitä voi tehdä etänä siitäkin huolimatta, että päästään käsiksi todella luottamuksellisiin yrityksen tietoihin, kuten varastoon.

Kerro tyypillisestä projektistasi

Ihan tyypillistä projektia ei ole, mutta päivittäisten arkitoimintojen lisäksi pidän mm. tuotantolaitoksemme toiminnallisuuksien kehittämisestä niin, että huolehdimme aina vain paremmin ympäristön hyvinvoinnista. Viimeisin innovaatio on ollut ratkaisu, joka kerää tehokkaammin kiinteän jätteen ja estää sen valumisen viemäreihin. Jätevesiratkaisumme sai tunnustusta BEST-hankkeen yhteydessä, sillä tehtaamme jätevedet eivät kuormita vedenpuhdistamoa.

Mikä on parasta työssäsi?

Parasta on kaikki. Yksi tyypillinen asia minulle on työskennellä pyhäaattoina. Olen työskennellyt tiskin takana muun muassa 40 jouluaattoa ja nauttinut siitä.  Koen myös tärkeäksi, että olen arkisin läsnä ja näkyvillä niin toimistolla kuin tehtaalla.

Muut uratarinat

Mika Nordström, kotimaan ostot

Lue lisää

Angela Sakkos, fileointi

Lue lisää

Meille töihin?

Rekrytointi

Kalaa ja äyriäisiä
tuoreena ja pakasteena

Valikoimamme koostuu lähes tuhannesta eri seafood-tuotteesta, lisäksi valmistamme käsityötä vaativia räätälöityjä tuotteita sekä suuria tuotantokapasiteetteja vaativia volyymituotteita. Saaliiksi on kertynyt myös runsaasti kala-alan asiantuntijuutta, jota jaamme mielellämme.